Vapaavuori kiistää Sukarin syytökset: Puolustan vain lakia

Kaupan jättihankkeita jarruttava asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok.) arvioi, että kauppojen sijaintia säädellään jatkossa entistä tiukemmin. MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman haastattelema Vapaavuori ei usko, että ministerin vaihtuminen muuttaisi tilannetta.

- Tottakai ministerin persoonalla on jotain vaikutusta. Haluan kuitenkin korostaa, että olen puolustanut vain olemassaolevaa lainsäädäntöä. Uskon, että jatkossa linja tiukentuu entisestään ihan riippumatta siitä, kuka täällä ministeriössä istuu.

Ideapark-hankkeidensa kanssa takkuava liikemies Toivo Sukari sen sijaan uskoo, että ministerin vaihtuminen voisi vauhdittaa kaavamuutoksia. Sukari syyttää kovin sanoin Vapaavuorta oman show'n pyörittämisestä.

- En usko, että tämä edustaa hallituksen tai eduskunnan linjaa. Kyllä tämä on yhden ministerin henkilökohtainen show. Tämä on vähän niin kuin Sukarin ja Vapaavuoren välinen kädenvääntö, Sukari kuvailee.

Vapaavuori kuittaa puheet "hölynpölyksi".

- Kaikkiin kaupan hankkeisiin suhtaudutaan samalla tavalla lainsäädännön mukaisesti ihan riippumatta siitä, keitä niiden takana on.

Viimeksi eilen ympäristöministeriö tyrmäsi Porvoon haaveet kaavoittaa Kuninkaanportin alueelle tilaa kahdelle hypermarketille. Ministeriö perusteli ratkaisua muun muassa sillä, että asiointi niissä perustuisi henkilöauton käyttöön ja lisäisi liikenteen päästöjä.

Sukari: Ideapark ansaitsisi ympäristöpalkinnon

Vapaavuoren mukaan kaupan sijainnin tarkempaan säätelyyn tulee paineita ilmastonmuutoksesta, väestön ikääntymisestä ja kansan "eurooppalaistumisesta"

- Isot kauppakeskukset vetävät paljon liikennettä, mikä puolestaan aiheuttaa päästöjä. Ne on pyrittävä sijoittamaan niin, että liikenne minimoituu. Myös lähipalvelut on turvattava. On löydettävä järkevä tasapaino isoissa kauppakeskuksissa asioimisen ja lähikauppojen käyttämisen välillä.

Sukari ei ymmärrä väitettä keskusten epäekologisuudesta. Hänen mukaansa isot kauppakeskukset nimenomaan säästävät luontoa.

- Lempäälän Ideaparkissa on 200 liikettä yhden katon alla. Niissä voi käydä yhdellä parkkeerauksella sen sijaan, että jokaiseen liikkeeseen mentäisiin autolla erikseen. Kyllä nyt pitäisi Topille joku ympäristöpalkinto antaa tästä, Sukari tokaisee.

Miksi et suunnittele Ideaparkeja alueille, joiden kaavoihin ne sopisivat?

- Lempäälän Ideapark on nyt kooltaan 11 hehtaaria. Ei tällaista voi viedä Helsingin keskustaan. Se on mahdotonta. Olisiko sitten parempi, että veisin Ideaparkin Ruotsin puolelle? Minulla on Haaparannassa jo kaksi tonttia valmiina. Sitten kalottialueen ykkösnähtävyys olisi Ruotsin puolella, Sukari puuskahtaa..

Pieksämäki epäilyttää myös Sukaria

Sukari arvioi, että helsinkiläistä Vapaavuorta on kismittänyt nimenomaan pääkaupunkiseudulle Vihtiin suunniteltu Ideapark. Marraskuussa ympäristöministeriö hylkäsi Vihdin kunnan hakemuksen pakkolunastaa Nummelasta tontti Ideaparkille.

- Tässä maassa kunnat ovat aina saaneet lunastaa maata ja nyt se kielletään Vihdiltä. Miksi? Kyllä tämä Ideapark on se punainen vaate.

Sukari sanoo tarttuvansa ensimmäisenä Kiimingin Ideaparkiin, jos kaavoitus vain etenee. Kiiminkiin hän on väläytellyt jopa Titanic-laivan kopion rakentamista. Ideaparkin toteuttaminen alueelle vaatisi kuitenkin uuden yleiskaavan.

Pieksämäen suhteen Sukari on jo itsekin pessimistinen. Hänen mukaansa Kuopioon tulossa oleva Ikea on muuttanut kilpailutilannetta oleellisesti.

- Kyllä sen jokainen tajuaa, että asetelma ei ole hyvä Pieksämäen Ideaparkille.

"Maanalaiseen maailmaan vaikea saada rahoitusta"

Sukari vakuuttaa, että talouden taantuma ei ole saanut häntä epäröimään Ideaparkien rakentamisen suhteen. Hän myös kiistää väitteet siitä, että Lempäälän Ideaparkin uimahallihankkeen takkuaminen viestittäisi rahaongelmista.

- Tähän maanalaiseen maailmaan on vain ollut vaikea saada pankkirahaa. Myymälähankkeisiin rahoitusta kuitenkin löytyy.

Ideaparkin myymälätiloihin kaavaillaan jo laajennusosia. Tiloihin etsitään vuokralaisia muun muassa näyttävillä lehti-ilmoituksilla.

Maan alle louhittuun luolastoon piti puolestaan tulla uimahalli, hiihtoputki ja väestönsuoja. Hanke on pahasti viivästynyt. Lempäälän kunta vetäytyi uimahallin rahoittamisesta muutama viikko sitten.

- Olen päättänyt, että kokonaisuus toteutetaan ja työt alkavat tänä vuonna. Se on aivan varma, Sukari lupaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.