Varastettu joulukuusi voi käydä kalliiksi

Varastettu joulukuusi voi käydä kalliiksi kukkarolle. Esimerkiksi Helsingissä kaupunki perii varastetusta kuusesta 60 euroa alkavalta metriltä, jos varas saadaan kiinni.

Kuusia viedään kaupungeista kymmeniä vuodessa. Monet kaupungit lähettävätkin joulun alla metsiin partioita kuusivarkaiden varalle.

Kaupungin metsien lisäksi puita häviää valtion, seurakuntien ja yksityisten metsänomistajien kuusikoista.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.