Varhaisperunan nosto vauhtiin

Ensimmäisiä varhaisperunoita nostettiin viime viikolla Lounais-Suomessa, mutta varsinainen sadonkorjuu pääsee täyteen vauhtiin tällä viikolla.

Viileät säät ja vaihtelevat sateet ovat jarruttaneet kasvustojen kehitystä koko maassa. Uudellamaalla sadot ovat pari päivää jäljessä normaalista, Varsinais-Suomessa lähes viikon, selviää ProAgria Maaseutukeskusten liiton tuoreesta kasvutilannekatsauksesta.

Viileys on hidastanut myös varhaisperunan kasvua. Ensimmäisiä varhaisperunoita nostettiin viime viikolla Lounais-Suomessa, mutta varsinainen sadonkorjuu pääsee täyteen vauhtiin tällä viikolla.

Mansikan kukinta alkaa avomailla olla runsaimmillaan. Harson alla mansikan kukinta on päättymässä. Lounais-Suomessa ensimmäisten mansikoiden arvioidaan kypsyvän juhannukseksi.

Omena kärsi hieman halloista

Herukat välttyivät suuressa osassa maata hallavaurioilta ja kukinta oli runsasta. Vadelma puolestaan on vasta aloittelemassa kukintaansa. Omenaviljelmillä Etelä-Suomessa kesälajikkeet kärsivät jonkin verran toukokuun halloista, mutta syys- ja talvilajikkeiden kasvustot välttyivät vaurioilta.

Vihannessatoa on valmistunut kasvihuoneista jo useiden viikkojen ajan. Ahvenanmaalla on päästy korjaamaan pieniä määriä kiinankaalia ja rapeaa keräsalaattia myös avomaalta. Varhaisvihannesten laatu arvioidaan hyväksi.

Sateet vähensivät tuholaisia

Tuholaisten, rikkakasvien ja kasvitautien torjunnassa sateet ovat olleet avuksi, sillä myrkytyksen tarve on ollut tavanomaista vähäisempää. Etelä- ja Itä-Suomessa kasvustot kuitenkin kaipaavat lisää vettä.

Etelä-ja Keski-Pohjanmaalla, Oulussa ja Kainuussa märkyys puolestaan haittasi kevätviljojen viimeisiä kylvöjä. Osalla tiloista kylvöt ovat vielä kesken. Aikaisin kylvetyt kevätviljat ovat kuitenkin Pohjois-Pohjanmaata myöten ehtineet pensomisvaiheeseen eli ne ovat alkaneet tuuhentua ja muodostaa sivuversoja.

Kevätrypsin kasvustot ovat kehittyneet normaalisti suuressa osassa maata. Sokerijuurikaskasvustot sen sijaan ovat paikoin tavanomaista heikompia.

Säiliörehun korjuu aloitetaan tällä viikolla suuressa osassa maata. Kuivuudesta johtuen osassa maata sato arvioidaan tavanomaista pienemmäksi. Laadultaan sato on kuitenkin pääosin normaali.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.