Varo sakkoja - tuhansien mikkien käyttö muuttuu laittomaksi

Tuhansien langattomien mikrofonien käyttö muuttuu vuodenvaihteessa lainvastaiseksi. 

Syynä tähän on radiotaajuuksien käyttötarkoituksen muutos. Uudistuksessa niin sanotun 800 megahertsin alue varataan vastedes langattomalle laajakaistalle. 

Langattomia mikkejä käytetään esimerkiksi karaokebaareissa, kuntosaleilla ja teattereissa. Kaikkia mikrofoneja tai kodin viihdelaitteita, kuten pelikonsolien tarvikkeita, muutos ei koske. 

Taajuusalueen käyttöä valvotaan Viestintävirastossa. Langattoman mikrofonin luvattomasta käytöstä voi seurata päiväsakkoja, kertoo radioverkkoasiantuntija Joni Kallio

- Kyse olisi radiolain rikkomisesta. Päätöksen tekisi poliisi. 

 Radioverkon uudistusta on valmisteltu useita vuosia. Mikkien käyttäjälle se on tarkoittanut kaluston vaihtoa tai ohjelmiston päivitystä. 

- Yhdessä tai kahdessa langattomassa mikrofonissa puhutaan vajaan tuhannen euron kustannuksista. Keskivertokaupunginteatterilla hankinta on ollut noin 30 000 euroa, vähintään, sanoo toiminnanjohtaja Timo Tuominen Avita-yhdistyksestä. 

- Taajuuksilla tehdään liiketoimintaa. Nämä ovat isoja rahoja.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.