Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirille huomautus ensihoidon puutteista

Aluehallintovirasto on antanut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirille huomautuksen puutteista ensihoidon järjestämisessä.  

Sairaanhoitopiiri muutti vuosi sitten ensihoidon palvelutasopäätöstään. Lounais-Suomen aluehallintovirasto oli mukana selvittämässä muutoksen valmistelua ja vaikutuksia.  
Viraston mukaan valmistelu perustui puutteellisiin tietoihin.

Päätöksenteossa ei myöskään kiinnitetty huomiota aitoon riskianalyysiin ja palvelun tarvearviointiin.  

Muutosten taustalla on lisäksi ollut sellaisia taloudellisia perusteita, jotka eivät ole lainsäädännön kannalta hyväksyttäviä.

 Selvitettävänä oli samalla ensihoitopalvelun saatavuus Laitilan, Mynämäen, Maskun ja Nousiaisten alueella. Potilaita ei näissä kunnissa ole pystytty tavoittamaan asetettujen tavoitteiden mukaisesti ja yhdenvertaisesti, virasto kertoo.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.