Vartiaisen matalapalkka-ehdotus pöyristyttää ammattiliitossa

Palvelualojen ammattiliitto PAM on pöyristynyt Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajan Juhana Vartiaisen uusimmasta avauksesta.

Vartiainen ehdotti Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa, että työllisyyttä tulisi kasvattaa uusilla matalapalkkatöillä ja jo olemassa olevista matalista palkoista pitäisi tinkiä.

PAMin varapuheenjohtaja Jaana Ylitalo sanoo liiton työntekijöiden keskiansioiden olevan jo tällä hetkellä niin alhainen – noin 2000 euroa kuukaudessa bruttona – että ostovoima alkaa olla miinuksen puolella.

Ylitalo uskoo Vartiaisen esittämän mallin vain lisäävän valtion menoja, koska työssäkäyvien köyhien ansioita pitäisi täydentää erilaisilla sosiaalituilla, eikä verotuloja olisi.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnas on samoilla linjoilla.

– Kun strategia Suomessa tähän asti on ollut osaamiseen ja koulutukseen panostaminen ja se, että palkalla pitäisi tulla toimeen, niin tämä olisi iso kurssin muutos siihen nähden, Ilmakunnas pohtii.

– Todennäköisesti palkkaa pitäisi kuitenkin täydentää julkisilla tuilla, että sillä tulisi toimeen.

(MTV3–STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.