Vartti-lehti: Nuoria sairaalaan myrkytyksen takia Helsingissä

Helsingissä joukko nuoria on viety Herttoniemen metroasemalta sairaalaan, uutisoi Vartti-lehti. Pelastuslaitoksen mukaan nuoret olivat todennäköisesti syöneet pillereitä, mikä oli aiheuttanut myrkytyksen.

Lehden mukaan osa noin 15-vuotiaista nuorista oli hoitoon vietäessä tiedottomia. Herttoniemeen saapui kolme ambulanssia sekä lääkäriyksikkö. Iltalehden mukaan sairaalaan vietiin kolme nuorta.

- Siinä ovat kansalaiset pyytäneet apua, ja se on kiitoksen arvoinen paikka. On niitä tilanteita, joissa kävellään ohi, sanoo ensihoidon ylilääkäri Teuvo Määttä Husista.

Määtän mukaan kenelläkään nuorista ei ole hengenvaaraa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.