Varuskuntien lakkautukset kaivertavat keskustaa

Keskusta saneeraisi Puolustusvoimia mieluummin puolustushankintoja karsimalla kuin varuskuntia lakkauttamalla.

Puolueen ulko- ja turvallisuuspoliittinen työryhmä katsoo, että armeijan toimintoja pitää olla kattavasti eri puolella maata.

Keskusta lähtee siitä, että puolustusmenojen karsiminen yksioikoisesti varuskuntia lakkauttamalla ei käy. Myös hankinnat on suhteutettava realistisesti turvallisuustilanteeseen ja määrärahoihin.

Ryhmän puheenjohtajan Seppo Kääriäisen mukaan puolustusmateriaalihankinnat eivät voi olla mikään keskustelun ulkopuolelle pyhitetty osa-alue silloin, kun kaikkialla muuallakin yhteiskunnassa ollaan niukkuuden edessä. Säästöpuheita ei voi rajata vain varuskuntien lakkautuksiin.

- Se on kapeaa ja epä-älyllistä ajattelua, Kääriäinen sanoo.

Kääriäisen mielestä Suomi voi pitää puolustuksensa olosuhteisiin nähden uskottavalla tasolla, vaikka ei aina hankkisi nykyaikaisinta materiaalia, mitä maailmalta löytyy.

Puoluejohtaja Mari Kiviniemen mukaan keskusta haluaa ottaa puolustuspolitiikassakin "kaikki palikat käyttöön". Pääministerin mukaan keskusta katsoo asiaa hieman samoin kuin taloutta, ei leikkauslistojen vaan kasvun kautta.

(MTV3 - STT)

Katso Matti Maunun juttu (Seitsemän uutiset 21.1.2011)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.