Varusmiehet pettyivät ruokaan: Katso viikon ruokalista

Peruna ei maistu varusmiehille, vaikka karppausinnostus on jo ohi.

Iltalehti uutisoi eilen Upinniemen varuskunnan sotilaista, jotka olivat tyytymättömiä ruokalan annoksiin. 

Varuskuntien ruokailusta vastaava Leijona Cateringin toimitusjohtaja Ritva Paavonsalo kertoo, että asevelvollisten ruokalista kootaan ravitsemussuositusten, asiakkaiden mieltymysten ja palautteiden pohjalta.

– Seuraamme asiakastyytyväisyyttä päivittäin. Varusmiehet voivat jättää palautetta joko lapulla tai suullisesti. Tämän lisäksi toteutamme jokaiselle saapumiserälle kyselyn heidän ruokailumieltymyksistään. Asiakastyytyväisyys onkin koko ajan noussut, Paavonsalo kertoo.

Paavonsalon mukaan keväällä uusitun ruokalistan suunnitteluun otettiin mukaan myös palveluksessa olevia. Ruokalista tarkistetaan kaksi kertaa vuodessa.

– Suunnittelussa auttaa tietojärjestelmä, jonka avulla annokset luodaan. Varusmiehille tarjotaan neljä ateriaa päivässä, Paavonsalo sanoo.

Kasvisten menekki kasvanut

Ravitsemussuositukset ovat keskeisellä sijalla, kun varusmiehille suunnitellaan ruokalistaa. Annosten proteiini-, kuitu- ja energiasisältö on Paavonsalon mukaan tavanomaista korkeampi, sillä palvelusaika on monesti siviilielämää kuluttavampaa.

– Monet ajattelevat, että proteiinia tulee pelkästään lihasta, kalasta tai raejuustosta. Mutta sitä saa jopa täysjyvätuotteista, Paavonsalo muistuttaa.

Karppausinnostus on Paavonsalon mukaan mennyt ohi, vaikka perunan suosio on viime aikoina laskenut. Parhaiten varusmiehille maistuvat pasta ja tavallinen kotiruoka.

– Varusmiehet syövät etenkin lihapyöryköitä, jauhelihakastiketta ja hernekeittoa mielellään, sanoo Paavonsalo.

Kasviksia varusmiehet syövät nykyään enemmän kuin ennen. Matkailun arkipäiväistymisen vuoksi myös monet maailman maut ovat varusmiesten suosiossa.

Upinniemen kohu tuli Paavonsalolle yllätyksenä.

– Olemme hyvin pahoillamme tapahtumasta ja pyrimme selvittämään, mistä on kysymys, Paavonsalo sanoo.

Valtion omistama Leijona Catering Oy aloitti ruokatarjoilun varusmiehille vuonna 2012. Yritys tarjoaa yli 70 000 ateriaa päivässä.

Uudet alokkaat aloittavat palveluksen 7.7.2014

Viikon ruokalista varusmiehille:

MATI

Aamiainen: Mannapuuroa, hilloa, hedelmiä

Lounas: Broilerikeittoa L,M,G, appelsiini-mansikkakiisseliä L,M,G

Päivällinen: Possua pekonikastikkeessaa L,M, perunaa ja pastaa

Iltapala: Viktoria-riisiä G, mansikkahilloa, leipää ja leikkelettä

Aamiainen: Vehnähiutalepuuroa L,M, maissihiutaleita, mehukeittoa

Lounas: Seitä savulohikastikkeessa L,G, bataatti-perunasosetta L,G, mustaherukkakiisseliä L,M,G

Päivällinen: Jauheliha-makaronilaatikkoa LI

Iltapala: BBQ-possu-perunasalaattia L,M,G, leipää ja leikkelettä

KETO

Aamiainen: Marjahiutalepuuroa L,M, riisipiirakkaa, kananmuna

Lounas: Lihapataa L,M, riisiä ja perunaa, mango-sitruunamoussea L,G

Päivällinen: Sitruunaista broilerikastikketta L, pastaa ja perunaa

Iltapala: Kanelipullaa, sämpylää ja leikkelettä

Aamiainen: Ruishiutalepuuroa L,M, riisimuroja, mehukeittoa

Lounas: Uunimakkaraa L,G, perunasosetta L,G, kahvi ja keksi

Päivällinen: Hernekeittoa L,M,G, pannukakkua L ja hilloa

Iltapala: Jogurttia, porkkanasämpylöitä ja leikkelettä

PELA

Aamiainen: Ruishiutalepuuroa L,M, hilloa

Lounas: Broileripyöryköitä currykastikkeessa L, riisiä ja perunaa, vadelmakiisseliä L,M,G

Päivällinen: Possua kookoskastikkeessa L,M,G, perunaa ja riisiä, tonnikalasalaattia L,M

Iltapala: Sämpylää ja leikkelettä

Aamiainen: Kaurapuuroa L,M, maissihiutaleita, mehukeittoa

Lounas: Jauhelihakastiketta L,M, pastaa ja perunaa, omena-aprikoosivispipuuroa L,M

Päivällinen: Tomaattista lihakeittoa VL

Iltapala: Leipää ja leikkelettä, hedelmä

SU

Brunssi: Riisihiutalepuuroa L,G, mansikkakeittoa, nakkimunakasta L,M,G, leipää ja leikkelettä, hedelmä

Päivällinen: Uunilohta L,M,G, tartar-kastiketta G, pannuperunoita, kuningatarrahkaa L

Iltapala: Lihapiirakka, leipää ja leikkelettä



Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.