Varusmiehille avattu tukipuhelin

Kuva: Lehtikuva

Varusmiesten henkisen hyvinvoinnin tueksi on perustettu tukipuhelin. Eilen avattu puhelinpalvelu on Väestöliiton ja puolustusvoimien yhteistyötä, ja sen tavoitteena on tarjota matalan kynnyksen tukea kutsuntoihin osallistuville ja varusmiespalvelusta suorittaville.

Väestöliiton johtavan asiantuntijan Samuli Koiso-Kanttilan mukaan varusmiesten tukipuhelimen esikuvana on Väestöliiton Poikien puhelin. Suosittuun palveluun tulee vuosittain 30 000 puhelua.

MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Koiso-Kanttila odottaakin, että varusmiesten tukipuhelimessa soitoissa käydään läpi tuttuja pulmia.

- Poikien puhelimessa kerrotaan monenlaisista ongelmista. On ongelmia ihmissuhteiden ja tyttöystävän kanssa tai pikavippien kanssa, Koiso-Kanttila luettelee.

Koiso-Kanttila selittää tukipuhelimien suosiota yhteiskunnan polarisoitumisella.

- Poikien puhelimessa selkeästi kuuluu, että osa porukasta on pikkuisen repsahtanut, tarvitsee pikkuisen enemmän tukea kuin mitä saavat tällä hetkellä ympäristöstään, Koiso-Kanttila arvioi.

Koiso-Kanttila korostaa kuitenkin, että tukipuhelin on vain yksi auttamisen muoto.

- Tämä porukka auttaa sen mitä puhelimessa voi. Sen lisäksi täytyy olla myös face-to-face kontakteja kuten sosiaalikuraattorit - ihan niin kuin armeissa onkin.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.