Varusmies kuoli ulosajossa Juupajoella

Varusmies oli kuollut ilmeisesti heti. Hänet löydettiin noin tunnin kuluttua ulosajosta.

Varusmies sai surmansa auton syöksyttyä tieltä Juupajoella Pirkanmaalla. Turma sattui Juupavaarantiellä eilisiltana kello 20.45 aikaan.

Juupajokelainen 20-vuotias varusmies oli palaamassa iltalomalta Kuoreveden halliin. Auto oli suistunut tieltä paikassa, joka sijaitsee noin kilometrin verran Juupavaaran laskettelukeskuksesta hallin suuntaan.

Varusmiehen vanhemmat lähtivät etsintäretkelle, koska aivat kuulla, että hän ei ollut tullut perille. Mukana ollut tuttava näki jarrutusjälkiä ja löysi katollaan olevan auton metsästä tien varrelta.

Varusmies oli kuollut ilmeisesti heti. Hänet löydettiin noin tunnin kuluttua turmasta.

Uhrilla ei ollut turvavyötä kiinni. Oriveden poliisi epäilee, että suistumiseen vaikutti kova tilannenopeus. Alkoholilla ei ollut osuutta turmaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.