Varusmiesliitto: Matka-ajat paremmin huomioon lomissa

Varusmiesliitto haluaa, että varusmiesten kotimatkojen kesto huomioitaisiin nykyistä tasapuolisemmin lomien ja viikonloppuvapaiden pituuksissa. 

Nykyisin varusmies voi lähteä lomalle aiemmin, jos matka kestää yli kuusi tuntia tai varusmies ei ehdi lomaosoitteeseen lähtöpäivän puolella. Liitto pitää ohjetta vanhentuneena, sillä varuskuntien lakkauttamiset pidentävät yhä useamman varusmiehen loma- ja palvelusmatkoja. 

- Matkat vievät useita tunteja, ja ne ovat suoraan pois varusmiesten ajasta hoitaa palveluksen ulkopuolisia asioita, olla läheistensä kanssa ja rentoutua, sanoo Varusmiesliiton puheenjohtaja Ville Blom

Varusmiesliitto esittää, että matka-ajanpidennyksiä myönnettäisiin porrastetusti ja ne olisi sidottu julkisten kulkuneuvojen aikatauluihin. Liiton mallissa pidennyksen saisi jo kahden tunnin matkasta.   

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.