Vasemmisto ottaisi hyvätuloisilta rahaa koulutukseen ja pienituloisille

SDP ja vasemmistoliitto julkaisivat tänään omat vaihtoehtobudjettinsa, joissa hyvätuloisilta otettaisiin rahaa esimerkiksi pienituloisille ja koulutukseen.

SDP haluaa kaventaa tuloeroja niin, että pieni- ja keskituloisten arkeen kohdistuvat leikkaukset perutaan. Sen mallissa pieni- ja keskituloisten käteen jää 100-200 euroa enemmän. Eläkeläisille SDP esittää samoja veronkevennyksiä kuin palkansaajille. Keskimääräisen työeläkkeen saaja hyötyy 160 euroa enemmän.  

Vasemmistoliitto esittää vaihtoehtobudjetissaan, että palkka- ja pääomatuloja verotettaisiin yhdessä samalla progressiivisella asteikolla. Progressiivinen vero tarkoittaa, että suurituloisilla on korkeampi veroprosentti kuin pienituloisilla.

SDP palauttaisi rajoittamattoman subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja peruisi ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin kohdistuvat leikkaukset. Puolueen koulutuspanostukset olisivat yhteensä 350 miljoonaa euroa.  

Vasemmistoliitto käyttäisi koulutukseen 400 miljoonaa euroa hallitusta enemmän. Puolue myös peruisi perusturvan leikkaukset ja etuuksien indeksijäädytykset sekä korottaisi työttömyysturvan ja asumistuen suojaosat 500 euroon kuussa.

SDP kiristäisi suurituloisten ansio- ja pääomatuloverotusta sekä verottaisi finanssisektoria entistä enemmän. Vasemmistoliitto hakisi valtiolle lisärahaa perumalla hallituksen ajamat yrittäjävähennyksen, perintö- ja lahjaveron alennukset sekä kotitalousvähennyksen laajentamisen.

Vasemmistoliitto ottaisi käyttöön myös vähimmäistuntipalkan. Tiedotteessaan vasemmistoliitto ei kerro tuntipalkan määrää, mutta aiemmin puolue on ehdottanut kymmenen euron minimipalkkaa.  
– Meidän budjettivaihtoehdossamme pienituloisten ostovoima kasvaa selvästi. Verotus on hallituksen esitystä kireämpää ansiohaitarin yläpäässä eli kaikkein eniten tienaavilla, kansanedustaja Kari Uotila (vas.) sanoo.

Vasemmistoliiton mukaan vaihtoehtobudjetin pysyvien tulojen ja menojen suhde on sama kuin hallituksen talousarviossa. Sen päälle tulevat määräaikaiset menojen lisäykset, kuten alennettujen arvonlisäverokantojen lasku sekä homekoulujen korjaamiseen suunnattu investointipaketti. SDP taas laskee, että sen vaihtoehtobudjetissa velkaa otettaisiin 370 miljoonaa euroa vähemmän kuin hallituksen vaihtoehdossa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.