Vasemmistoliitto haluaa asteittaista siirtymistä perustuloon

Vasemmistoliitto haluaa perusturvauudistusta ja asteittaista siirtymistä perustuloon.

Puolueen mielestä perustulo vähentäisi köyhyyttä ja rakentaisi uutta 2000-luvun hyvinvointivaltiota. Vasemmistoliiton valtuusto hyväksyi perustuloesityksen sunnuntaina Helsingissä.

Ensimmäisenä askeleena mallissa on minimietuuksien nostaminen 750 euroon. Toimeentulon perusosa nostettaisiin 620 euroon.

Seuraavassa vaiheessa kaikille maksettaisiin säännöllistä mutta tuloista riippumatonta 620 euron perustuloa. Lisäksi olisi mahdollista saada 130 euron perusturvaa erityisten syiden perusteella.

Vasemmistoliitolla oli esittää hyvin yksityiskohtaisia lukuja perustulon vaikutuksista ja kustannuksista.

Valtuusto ei hyväksynyt äänestyksen jälkeen kannanottoesitystä, jolla olisi sanouduttu irti Euroopan talouskurisopimuksesta. Puoluehallitusta ja eduskuntaryhmää vaadittiin kuitenkin ottamaan huomioon esityksen näkökohtia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.