Vastuullinen kasvatus esillä Ahtisaari-päivillä - "Pojan piti aina voida tulla kotiin"

Lasten ja nuorten kasvattaminen vastuullisiksi aikuisiksi puhututti Ahtisaari-päivän tapahtumissa Turussa. Presidentti Ahtisaari korosti kasvatuksessa yhteistä vastuuta ja esimerkkiä.

Aamupäivän kouluvierailujen jälkeen Ahtisaari-päivien seminaarikeskustelu käytiin Turun Yliopistolla. SuomiAreena goes Ahtisaari-päivät -tapahtumassa pohdittiin asiantuntijoiden ja presidentti Martti Ahtisaaren toimesta sitä, miten lapsista kasvatetaan vastuullisia aikuisia.

Ahtisaaren mukaan vastuu nuorten kasvattamisesta on kaikkien tehtävä.

– Se on vanhempien ja laajennetun perheen ja opettajilla on erinomainen vastuu myös. Kaikkia näitä eri mahdollisuuksia täytyisi koittaa käyttää hyväksi. Ja myös niin, että mahdollisimman paljon voidaan sitä vastuuta antaa, ei liikaa, mutta tunnustetaan, että kun nuori kasvaa, niin vastuu myös lisäntyy, Ahtisaari pohti MTV Uutisten haastattelussa.

Ahtisaaren niin kuin monen asiantuntijankin mukaan kiireisen arjen keskellä koulun rooli kasvattajana on kasvanut. Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin johtaja Elina Pirjatanniemi ei nähnyt kehitystä välttämättä pelkästään huonona suuntauksena.

– Opettajat varmaan ovat ehkä eri mieltä, mutta kyllä meillä on niin hieno koulu ja niin hyvät kasvattajat siellä, että kyllä se tukee perheitä hienosti, paneeliin osallistunut professori Pirjatanniemi sanoi.

Kotona yhteinen kasvatusfilosofia

Presidentti Ahtisaari kertoi sopineensa aikoinaan oman perheen kasvatusfilosofiasta yhdessä puolisonsa kanssa.

– Meidän koti pitää olla sellainen, että poika voi aina tulla. Oli se sitten onnistunut tai epäonnistunut, sen täytyy pystyä tulemaan aina kotiin, Ahtisaari kertoi

Ahtisaarien asuessa 1970-luvulla Afrikassa oli heidän mukanaan myös Martti Ahtisaaren isä. Myöhemmin Yhdysvalloissa vaimo Eeva huolehti paljon perheen pojasta ja oli lähes aina käytettävissä kotona.

– Uskon, että tämä on tehnyt Markosta hyvän ihmisen. Esittelen usein, että siinä on se parempi Ahtisaari. Enkä liioittele siinä yhtään, Martti Ahtisaari kehui seminaarissa.

Lopulta päivän pitkän kiertueen ja usean kouluvierailun perusteella konfliktien ratkaisija oli vakuuttuneempi tulevaisuuden vastuullisista aikuisista.

– Tällaisen kokemuksen jälkeen menen Helsinkiin täynnä uskoa siitä, että Suomen tulevaisuus on hyvissä käsissä, Ahtisaari sanoi.

Ensi vuonna Ahtisaari-päiviä vietetään Rovaniemelle. Rauhankyyhkyn Rovaniemen kaupungin puolesta vastaanottanut kaupunginjohtaja muistutti myös joulupukin olevan eräänlainen rauhanmies. Ahtisaari-päivien tarkoitus on lisätä tietoa rauhanvälityksestä ja sovittelusta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.