Vauvat hyötyvät päihdeäitien hoidosta

Päihdeongelmaiset äidit ja heidän vauvansa hyötyvät hoidosta. Raskaana olevien alkoholi- ja huumeongelmaisten äitien hoito Ensi- ja turvakotien liiton ensikodeissa näyttää vähentäneen vauvojen tarvetta vieroitushoitoon. Nykyisin alle kymmenesosa vauvoista tarvitsee vieroitushoitoa syntymänsä jälkeen. Vielä vuonna 2005 vieroitusoireista kärsi joka viides vastasyntynyt.

Odottavia äitejä on saatu kuntoutukseen mahdollisimman varhain raskauden alettua, jotta vauvan terveyttä voidaan suojata.

Myös äitien hoitojaksot ensikodeissa ovat pidentyneet. Yli vuoden kestäneiden kuntoutusjaksojen määrä on kolminkertaistunut kolmen viime vuoden aikana.

- Kuntoutuksen tuloksellisuuden kannalta on tärkeää, että jaksot ovat riittävän pitkiä. Näin pystytään varmistumaan siitä, että raskauden aikana alkanut päihteettömyys jatkuu myös raskauden jälkeen, sanoo kehittämispäällikkö Maarit Andersson.

Anderssonin mukaan naiset sitoutuvat ensikodeissa hyvin päihteettömyyteen, retkahdukset ovat harvinaisia.

Ensi- ja turvakotien liiton ensikodeissa on kuntoutettu kymmenen vuoden aikana jo tuhat äitiä ja perhettä.

Suurin osa pärjää vauvan kanssa

Ensikodeissa olleista alkoholi- tai huumeongelmaisista äideistä kolmannes selviää vanhemmuudestaan hyvin. Kolmasosa tarvitsee tukea myöhemminkin. Joka kolmas lapsi joudutaan sijoittamaan hoitoon muualle kuin äidin luo.

Moni raskaaksi tullut nainen ei ole suunnitellut raskautta, joten naisilla ei ole ollut aikaa valmistautua muutoksiin ja irtautua päihteistä. Vaikean päihdeongelman lisäksi näillä äideillä on huono taloustilanne, moni on työtön ja suurelta osalta puuttuu ammatti. Naisten päihteidenkäyttö on alkanut usein jo teini-iässä.

- Raskausaikana äitien halu päästä eroon päihteistä on usein suurimmillaan ja tätä motivaatiota täytyy tukea, Andersson sanoo.

Isä on usein päihteidenkäyttäjä ja suhde häneen jo katkennut. Apua hyvään vanhemmuuteen ei löydy yleensä myöskään omasta lapsuudesta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.