Väyrynen ei kannata työperäistä maahanmuuttoa

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen maahanmuuttopuheet ovat herättäneet paheksuntaa. Väyrynen sanoi keskustan verkkolehti Apilan haastattelussa suhtautuvansa työperäiseen maahanmuuttoon epäilevästi. Hänen mukaansa sellainen työ, jolle Suomessa ei ole tekijöitä, pitäisi siirtää muualle.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen ei kannata työperäisen maahanmuuton edistämistä. Väyrynen sanoo keskustan verkkolehti Apilan haastattelussa suhtautuvansa asiaan epäilevästi.

- Ajatukseni on, että olisi järkevämpää edesauttaa sitä, että sellainen työ, jolle Suomessa ei ole tekijöitä, siirtyisi muualle. Eli ettemme tietoisesti ryhtyisi edistämään laajamittaista työperäistä maahanmuuttoa, sillä siihen liittyy omia ongelmia, hän sanoo.

Väyrysen mielestä työvoiman siirtymistä halvemman työvoiman maihin eli niin sanottua Kiina-ilmiötä vastaan on turha taistella. Suomen ja muiden kehittyneiden maiden on pystyttävä jatkossa tuottamaan sellaisia palveluita ja tuotteita, joissa kilpailukyky sallii korkeammat työvoimakustannukset. Hän muistuttaa, että Kiina-ilmiöstä huolimatta Suomessa vallitsee jo nyt joillain aloilla työvoimapula.

- Kansainvälinen työnjako toteutuu markkinoiden ja kilpailun kautta. Suomessakin talous on kasvanut voimakkaasti, vaikka meiltä on siirretty runsaasti työpaikkoja halvan työvoiman maihin, hän sanoo.

Aasian halpamaiden vetovoiman kasvulla on rajansa.Väyrysen mukaan jo nyt esimerkiksi Kiinassa on nähtävissä, että työvoimakustannukset ovat nousussa ja työtä on siirtynyt sieltä esimerkiksi Vietnamiin ja Filippiineille.

- Näissä maissa lähtötaso on alhainen, joten talouskasvu on nyt voimakasta. Vähitellen toimeentuloerot eri maiden välillä kuitenkin kaventuvat. Näinhän se työnjako toimii, hän sanoo.

Työministeri arvostelee Väyrystä

Työministeri Tarja Cronberg (vihr.) katsoo Väyrysen elävän menneessä maailmassa.

- Väestön ikääntyessä tekeviä ja osaavia käsiä tarvitaan tulevaisuudessa erityisesti palvelualalla. Hoiva- ja hoitotyötä ei voi siirtää pois palveluita tarvitsevien luota, Cronberg muistuttaa kannanotossaan.

Ministerin mukaan työikäisten määrä laskee vuoteen 2025 mennessä yli 250 000 hengellä.

- Ellemme saa houkuteltua Suomeen maahanmuuttajia, työvoimapula heijastuu vakavalla tavalla alueiden kehitykseen ja koko kansantalouteen. Jo tällä hetkellä moni maakuntien kasvuyritys nojaa ulkomaisen työvoiman varaan. Haluaako Väyrynen katkaista näiden yritysten kasvun, Cronberg kyselee.

Cronberg huomauttaa, että työperäisen maahanmuuton edistämisestä on sovittu hallitusohjelmassa. Hallitusohjelmasta on hänen mukaansa turha kiistellä, nyt pitäisi käyttää energia sen toteuttamiseen.

Kokoomuksen Satonen ihmettelee Väyrysen maahanmuuttopuheita

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Arto Satonen (kok.) ihmettelee ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen (kesk.) näkemyksiä työperäisestä maahanmuutosta.

Satosen mukaan Väyrysen puheet ovat jyrkässä ristiriidassa hallitusohjelman kanssa, jossa työperäisen maahanmuuton edistäminen on yksi päälinjauksista. Hän huomauttaa kannanotossaan, että työvoimapula rajoittaa monilla aloilla jo nyt talouskasvua ja työperäisen maahanmuuton järjestelmällinen lisääminen on tärkeä osa työmarkkinoiden kohtaanto-ongelman ratkaisua.

- Väyrysen logiikalla olisi viisaampaa siirtää Suomesta maataloustuotantoa Viroon, kuin tuoda Virosta maatalouslomittajia tänne, Satonen ihmettelee. Hän muistuttaa, että monet ulkomaalaiset tulevat töihin sellaisille aloille, joiden töitä on täysin mahdoton siirtää, kuten rakennusalalle ja liikenteeseen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.