Väyrynen keskustan puheenjohtajakisaan

Paavo Väyrynen sanoo lähtevänsä mukaan Keskustan puheenjohtajapeliin.

Paavo Väyrynen

EU-parlamentaarikko Paavo Väyrynen aikoo osallistua keskustan puheenjohtajakamppailuun. Väyrynen sanoo tiedotteessaan, että hän on odottanut, että puheenjohtajan vaaliin tulisi mukaan sellainen varteenotettava ehdokas, jonka aatteellisen näkemyksen hän voisi tuntea omakseen, ja jonka poliittista ja strategista linjaa voisi empimättä tukea. Kun tällaista ehdokasta ei ole ilmaantunut, hän joutui harkitsemaan omaa ehdokkuuttaan.

Väyrynen sanoo jättävänsä EU:n parlamentin jos hänet valitaan eduskuntaan. Luopumista EU:n parlamentista Väyrynen perustelee mm. sillä, että haasteet Suomessa kasvavat ja EU-parlamentaarikon valta vähenee. Hän viittaa europarlamentin paikkaluvun kasvamiseen laajentumisen yhteydessä yli sadalla, kun suomalaisjäsenten määrä vähenee 16:sta 13:een.

Ensi keväänä valittava eduskunta sen sijaan tekee Väyrysen mukaan hyvin tärkeitä Suomen asemaa ja tulevaisuuteen vaikuttaa ratkaisuja, joissa vaakalaudalla ovat sekä Suomen itsenäisyys että kansakunnan sisäinen eheys.Väyrynen aikoo huomenna olla Mikkelissä mukana keskustan puheenjohtajien vaalipaneelissa

(MTV3-STT)


(Kymmenen uutiset 06.04.2002)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.