Väyrynen pettyneenä: Tästä lähtien olen yrittäjä

Toisen paikan täpärästi Pekka Haavistolle hävinnyt Paavo Väyrynen kuulostaa katkeralta tuloksen selvittyä.

– Tulevaisuuden suunnitelmista on ennenaikaista puhua. Olen pettynyt, mutta tyytyväinen kampanjaani.

– Tästä lähtien olen yrittäjä, eikä muuta ilmoitettavaa ole.

Hän ei myöskään halua ottaa kantaa siihen, aikooko äänestää Sauli Niinistöä vai Haavistoa toisella kierroksella.

– Sitä en kerro. Minä lähden siitä, etten ota kantaa tähän toisen kierroksen asetelmaan ollenkaan.

Väyrynen kuitenkin iloitsee siitä, että tunsi nuorentuneensa ja virkistyneensä kampanjoinnin aikana.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.