Väyrynen: Taloudella suuri rooli USA:n presidentinvaaleissa

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Raimo Väyrynen arvioi, että Yhdysvaltojen presidentinvaalien keskeiseksi teemaksi nousee talous.

MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Väyrynen korostaa, että politiikka, talous ja öljytalous ovat niin läheisissä tekemisissä keskenään, että palaaminen mahdollisimman järkevään talouspolitiikkaan olisi tärkeää.

Hän muistuttaa, että Yhdysvallat on vaikeuksissa oleva suurvalta. Yhdysvaltain talous on ollut alijäämäinen 30 vuotta.

- Sen taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen merkitys on vahva ja se tulee säilymään, mutta maan politiikkaa on hoidettu viime vuosina huonosti, Väyrynen sanoo.

- Esimerkiksi asuntoluottoyhtiöt ovat pahasti velkaantuneet. Luottamuskriisi on ilmeinen: palkkojen nousu on pysähtynyt, ja esimerkiksi polttoaineen hinnannousu iskee tavalliseen kuluttajaan. Taloudelliset ongelmat ovat isoin poliittinen kysymys. Kummallakaan presidenttiehdokkaalla ei kuitenkaan ole selkeää talouspoliittista ohjelmaa.

Väyrynen sanookin, että Yhdysvallat elää tällä hetkellä "hulvattomassa taloudessa".

Hän muistuttaa, että Yhdysvaltojen talous on kuitenkin niin valtava, että yksittäiset asiat eivät sitä kaada.

Suhteet voivat jopa parantua jatkossa

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Väyrynen pitää erittäin tärkeänä sitä, että Suomella on hyvät suhteet Yhdysvaltoihin sekä Euroopan unionin kautta että suoraan.

Väyrynen uskoo, että Yhdysvaltojen suhteessa Suomeen ja Eurooppaan on jatkuvuutta, sillä molemmat vahvat presidenttiehdokkaat, demokraattien Barack Obama ja republikaanien John McCain, ovat osoittaneet, että Eurooppa on heille tärkeä.

Hän sanoo, että demokraattien mahdollinen voitto mahdollistaisi jopa entistä paremmat suhteet Yhdysvaltojen ja Suomen välillä.

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) on tällä hetkellä vierailemassa Yhdysvalloissa. Hän on kutsunut maan ulkoministerin Condoleezza Ricen osallistumaan Etyjin ulkoministerikokoukseen Helsingissä 4.-5. joulukuuta.

Väyrynen on tavannut Ricen vuosia sitten muutaman kerran.

- Rice on välitön, terävä, kuunteleva ja osallistuva ihminen, Väyrynen kehuu.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.