Väyrynen: Venäjä voisi luopua puutulleista kokonaan

Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysen (kesk.) mukaan Venäjä on puutullien jäädyttämisen lisäksi valmis laajentamaan koivukuitupuun tullivapautta ja mahdollisesti luopuu puutulleista kokonaan.

Venäjä lupasi viikonlopun Suomen ja Venäjän metsähuippukokouksessa lykätä puutullien korotuksia vuoden 2011 loppuun saakka. Väyrysen mielestä huippukokouksen lopputulos oli sellainen, mihin oli tässä vaiheessa realistista päästä.

- Tullien jäädyttämiseen tulee lykkäys ja samanaikaisesti Venäjä ilmoitti olevansa periaatteessa valmis laajentamaan koivukuitupuun tullivapautta hyvin merkittävästi. Tämän tekninen toteuttaminen tulee selvitettäväksi aivan lähiviikkoina, Väyrynen sanoo MTV:n Huomenta Suomessa.

Väyrynen uskoo, että Venäjä saattaa luopua puutulleista jossain vaiheessa kokonaan.

- Se myönteinen mahdollisuus on olemassa, koska pääministeri Putin lehdistötilaisuudessa viittasi siihenkin mahdollisuuteen. Näin siis, jos puutulleista luopumiseen osoittautuu olevan hyvät perusteet, Väyrynen summaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.