Veikkauksen toimitusjohtaja: Lotto-peli jatkuu hyvin samanlaisena

Vaikka Lotto-lähetys lähetetään jatkossa MTV3-kanavalla, itse peli ei juurikaan muutu, Veikkauksen toimitusjohtaja Juha Koponen vakuuttaa.

– Lotto on koko kansan peli ja kypsään ikään ehtinyt perinne. Kyllähän peli sinällään jatkuu hyvin samanlaisena. Uskon, että lauantaina, kun sitä taas suomalaisissa olohuoneissa jännitetään, niin monelle tulee sellainen olo, että tämähän on ihan vanha tuttu juttu. Hiukan uudistettu, hiukan aikaisempaa jännittävämpi, mutta ihan niin kun pitääkin.

Lottolähetysten tähtivieras on Koposen mukaan Loton suurimpia uudistuksia.

– Nyt saadaan joka viikko myöskin jännittää sitä, kuka on se mielenkiintoinen henkilö, joka käynnistää lottoarvonnan.

Samalla Loton pariin halutaan houkutella myös nuorempia asiakkaita.

– Loton tietysti pitää seurata aikaansa. Ehkä nyt pystytään tuomaan jotain sellaista, joka vetoaa uusiin, nuorempiinkin asiakkaisiin.

Koponen muistuttaa, että Veikkauksen ja MTV MEDIAn yhteistyö on paljon muutakin kuin Lotto-lähetys.

– Tässä on kesän yli tehty valtavasti töitä. Meillä on ollut tiimi, jonka kesälomat ovat siirtyneet kanavanvaihdon myötä ja saatu siirrettyä huomattavan paljon enemmän kuin vain Lotto-lähetys. Lotto on se, joka näkyy päällepäin, mutta tosiasiassahan nyt yhteistyö MTV MEDIAn ja Veikkauksen välillä käsittää yli 700 arvontaohjelmaa joka vuosi, jotka jatkossa tuotetaan täältä. Ja osa niistä lähetetään ympäri Eurooppaa, kuten Eurojackpot-arvonta, joka alkaa Pöllölaaksosta tänä iltana.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.