Velan ulosotolle 15 vuoden enimmäisaika

Vuodenvaihteen jälkeen yksityishenkilöiden ulosotossa olevat velat vanhenevat enimmäisajan kuluttua. Käytännössä ensimmäiset velat vanhenevat maaliskuussa.

Kansainvälisestikin harvinainen velan lopullista vanhentumista koskeva säädös tulee Suomessa voimaan vuodenvaihteessa. Sen jälkeen velan pakkoperinnän enimmäisaika on tavallisesti 15 vuotta. Käytännössä ensimmäiset velat vanhenevat maaliskuussa.

- Tähän asti tilanne on ollut se, että velka ei vanhene ollenkaan. Jos sitä peritään ulosoton kautta määräajoin eli nykyisen voimassaolevan lainsäädännön mukaan, niin velka on uudistettava viiden vuoden välein ulosotossa ja sitten se ei vanhene ollenkaan, kertoo talous- ja velkaneuvontalakimies Antero Nieminen Kuopion velkaneuvonnasta.

Ulosoton loppuminen koskee etenkin lama-ajan alun velkaantuneita. Monet heistä eivät vielä tiedä uudistuksesta, ja ainakin osa suhtautuu siihen hyvin varauksellisesti.

Velan vanhentuminen ei koske velkajärjestelyssä olevia.

- Velkajärjestelyssä ja ulosotossa maksukyky määräytyy erilaisten säännösten mukaan. On tapauskohtaisesti harkittava, onko järkevää jättää asia ulosottoon vai kannattaako lähteä hakemaan velkajärjestelyä, Nieminen toteaa.

Oikeusministeriön työryhmä pohtii parhaillaan, pitäisikö velallisella olla oikeus päästä halutessaan pois velkajärjestelystä, jotta velka voi vanheta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.