Veltto Virtasesta tuli perussuomalainen

"Veltto" Virtanen päihitti Pirkanmaan vaalipiirissä koko listallisen perusperussuomalaisia ehdokkaita.

Perussuomalaisten listoilta eduskuntaan pyrkinyt vanhan polven rokkari Pertti "Veltto" Virtanen tuuletti voittoaan sunnuntai-iltana.

-Aika uskomattomalta tuntuu, tuntuu loistavalta, sanoi Virtanen.

Virtanen oli aiemmin eduskunnassa vuosina 1995-99. Tampereen kaupunginvaltuustossa Virtanen kuuluu sitoutumattomiin eli samaan ryhmään kuin valtuuston tuore puheenjohtajakin, entinen kaupunginjohtaja Pekka Paavola.

"Veltto" Virtanen päihitti Pirkanmaan vaalipiirissä koko listallisen perusperussuomalaisia ehdokkaita. Hän vakuuttaa kuitenkin sopeutuvansa sujuvasti uuteen puolueeseensa.

-Soinihan on tamperelaisia, me ollaan vanhoja ystäviä ja hevosmiehiä. Hämäläinen huumori on ihan oma lajinsa, leukaili Virtanen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.