Venäjän Greenpeace-uho perua Neuvostoliiton ajoilta?

Venäjän rikosoikeuden tutkija, oikeustieteen tohtori Jarmo Koistinen kertoo, että Venäjä ei ole luopunut Neuvostoliiton aikaisesta rikoksen keskeisestä tunnusmerkistä.

– Jos ajatellaan Neuvostohistoriaa, niin Venäjän rikoslakihan perustuu siihen, että teko oli rikos silloin, kun se oli yhteiskunnallisesti vaarallinen. Eli kaikki sellaiset teot, jotka kohdistuvat poliittiseen järjestelmään tai talousjärjestelmään olivat rikoksia. Tässä uudessakaan järjestelmässä Venäjä ei ole luopunut tästä rikoksen keskeisestä tunnusmerkistä.

Greenpeace aikoo valittaa järjestön aktivistien kohtelusta tutkintavankeuden aikana Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Heitä epäillään merirosvouksesta. Koistisen mielestä Venäjä on kovalla kädellä puuttunut tekoon, koska se haluaa näyttää, että näihin tekoihin suhtaudutaan vakavasti.

– Taustalla on havaittavissa sellainen ideologinen ajattelu, että tässä on kyse nimenomaan juuri valtion intressien vastaan hyökkäämisestä ja se on perua sieltä neuvostoliiton rikoslainkäytöstä.

Rikosepäily kuuluu törkeimpään kategoriaan

Tutkintavankeus on Koistisen mukaan kaikista ankarin pakkokeino Venäjällä.

– Tutkinta ei ole ainakaan vielä näyttänyt sitä, että tuomioistuin tulisi lieventämään rikosnimikettä. Kyseessä on erittäin törkeä rikosepäily eli kaikista törkeimpään rikoskategoriaan Venäjän lainsäädännössä kuuluva rikos.

Saarela kärsii tuomion Suomessa?

Greenpeacen suomalaisaktivisti Sini Saarela ja kolmekymmentä muuta aktivistia määrättiin kahden kuukauden tutkintavankeuteen Murmanskissa.

Venäjä ja Suomi ovat jäseniä Euroopan neuvoston tuomittujen siirtosopimuksessa, joka mahdollistaa tuomion täytäntöönpanon siinä maassa minkä maan kansalainen tuomittu on.

– Tämän sopimuksen perusteella näyttäisi olevan mahdollista siirtää Sini Saarela tuomion täytäntöönpanoa varten Suomeen siinä tapauksessa, että hänet tuomitaan. Silloin myös tätä tuomiota muutettaisiin meidän oikeusjärjestelmää vastaavaksi, Koistinen uskoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.