Venäjän sotaharjoituksen ajankohta tietoista nokittelua: "Suomen syytä olla huolissaan"

Suomi, Ruotsi ja Norja osallistuvat huomenna yhteiseen taisteluharjoitukseen maiden pohjoisosissa. Kuinka ollakaan samaan aikaan Venäjä järjestää yllätysharjoituksen omalla sotilasalueellaan.

Tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro Aleksanteri-Instituutista pitää Venäjän toimintaa nokitteluna ja täysin tarkoitushakuisena. 

– Jos vastapuoli lisää sotilaallisia aktiviteettiaan ja järjestää sotaharjoituksia tällä Pohjois-Euroopan alueella, niin Venäjä tulee vastaamaan. Tämähän on se simppeli viesti, minkä ne haluaa tässä lähettää. 

Mitä Venäjä oikein haluaa tarkalleen ottaen sanoa? Kangaspuron mielestä Venäjän näkökulmasta Suomen ja Ruotsin tiivistyvä Nato-yhteistyö harjoitusten muodossa on kielteinen kehityskulku. Venäjä on alusta asti vastustanut Naton laajenemista kohti omia rajojansa ja uusien jäsenmaiden ottamista. 

Venäjän näkökulmasta Ukrainan kriisin myötä maailmassa on tapahtunut isoja muutoksia. 

– Nato-joukkojen ja Yhdysvaltain läsnäolo on laajentunut Venäjän lähialueilla, esimerkiksi Baltiassa. Baltian-maat haluavat alueilleen läntisen sotilasliiton joukkoja ja pysyviä tukikohtia. Samaa on tapahtunut muissakin entisen Itä-Euroopan maissa.  

Kangaspuro tulkitsee, että Venäjän näkökulmasta näyttää siltä, että Nato lisää sotilaallista painetta ja valmiutta Venäjää vastaan.

Onko Suomen syytä olla huolissaan?

Kangaspuron mielestä Suomen on syytä olla huolestunut kokonaistilanteen erittäin vääränsuuntaisesta kehityksestä. 

– Meidän etu pienenä maana ei missään tapauksessa ole se, että täällä sotilaallinen jännite alkaisi kiristyä ja sotilaallista voimaa näytettäisiin entistä enemmän. 

Kangaspuron mielestä onni on se, että Suomi on kaukana voimankäytöstä eli siinä mielessä Venäjä ei ole Suomelle sotilaallinen uhka. 

– Kyllä itse olisin paljon rauhallisempi, mikäli alueella ei järjestettäisi vastapuolten isoja sotaharjoituksia, Kangaspuro napauttaa. 

Venäjä on Kangaspuron mielestä osoittanut jo useampaan kertaan, että se on alueellisesti sotilaallinen suurvalta ja ydinasesupervalta. 

– Ainoa järkevä politiikka on yrittää hoitaa asiat niin, että sotilaalliseen vastakkainasetteluun ja kiristämiseen ei tarvisi mennä, Kangaspuro painottaa. 




Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.