Venäläisisoäiti vietiin sairaalaan

Käännytyspäätöksen takia julkisuudessa ollut venäläisisoäiti on viety sairaalahoitoon. Asiasta kertoi isoäidin vävy Ari Laitanen.

Vävyn mukaan 82-vuotias Irina Antonova vietiin sairaalaan yhdeksän aikaan aamulla. Hän oli lähdössä Suomesta Venäjälle huomenna, mutta Laitanen ei usko, että se on nyt mahdollista.

Poliisin suunnitelmissa on ollut siirtää isoäiti rajalle ambulanssilla.

Läheisten mukaan Antonovan kunto on hyvin huono. Sairaalassa heille oli kuitenkin sanottu, ettei isoäidillä ole hätää.

Antonovan tukijoukot ovat jättäneet Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle hakemuksen pikamenettelystä hengenvaarassa olevan henkilön käännytyksen estämiseksi. Ulkoministeriön mukaan tämä voi käytännössä estää käännytyksen pitkäksi aikaa, jopa vuosiksi.

Antonovan läheiset kertoivat aiemmin luopuneensa pyrkimyksistä saada isoäiti jäämään Suomeen. Antonovan piti mennä ensin sairaalaan Viipuriin ja sitten vanhusten palvelukotiin Kikkeriin lähelle Pietaria.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.