Venäläislasten huostaanotot - tapaus 5/8: Isä vaati purkua, äiti ei

Hämeessä otettiin alkuvuodesta 2010 huostaan venäläisvanhempien noin 15-vuotias lapsi. Vanhemmat olivat olleet pitkään vakavissa riidoissa. Nuori oli myös omalla käyttäytymisellään vaarantanut terveyttään ja kehitystään.

Sosiaaliviranomaisten mukaan 15-vuotias oli laiminlyönyt koulunkäyntiään, käyttänyt päihteitä ja syyllistynyt näpistyksiin. Hän ei myöskään ollut hyväksynyt vanhempiensa asettamia rajoja eikä noudattanut niitä, eivätkä vanhemmat näin ollen ole pystyneet riittävästi rajaamaan häntä. 15-vuotiaalla oli todettu sukupuolitautikin, viranomaiset huomauttivat.

Millaisia tapauksia venäläislasten huostaanotot ovat?

Juttusarjassa kerrotaan kaikkiaan kahdeksan eri venäläisperheen huostaanottotapausta. Kyse on korkeimpaan hallinto-oikeuteen edenneistä huostaanottoriidoista. KHO:n tietopalvelu etsi tapaukset MTV3:n uutisten pyynnöstä.

15-vuotiaan Venäjän kansalaisen huostaanotosta valitti isä, äiti ei. Perheeseen kuului myös äidin kanssa asuva nuorempi veli.

Isän mielestä huostaanotto vaaransi nuoren kielellistä ja kulttuurista taustaa.

Isän mukaan hän ei ole käyttäytynyt äitiä tai lasta kohtaan väkivaltaisesti vuonna 2005 saamansa rikostuomion jälkeen. Isän mukaan äiti liioittelee asioita äidin liiallisen alkoholinkäyttönsä takia. Isän mukaan murrosikäisen lapsen käytökseen kuuluu tietynlainen rajojen hakeminen.

Sosiaalihuollon mukaan isän sukulaiset olivat piilotelleet lasta äidiltä, joten avosijoituksella ei voitaisi turvata lapsen ja äidin yhteydenpitoa. Sosiaalityönjohtajan mukaan lapselle oli tarjottu mahdollisuus opiskella venäjää, mutta lapsi ei ollut siihen halukas.

Lapsen yksinhuolto oli myönnetty äidille toukokuussa 2010, eikä äiti halunnut huostaanoton purkamista.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi isän valituksen heinäkuussa 2011 antamassaan päätöksessä.

Lue tapaukset:

Lue myös Jarkko Sipilän Elinkautinen-blogi: Nyt tiedetään edes jotain

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.