Veneilijöiden viikonloppu alkaa heikkotuulisena

Viikonlopun aikana pohjoisesta saapuva kylmä rintama syrjäyttää korkeapaineen Suomen yltä. Tämä tarkoittaa, että tuuli voimistuu ja sateet yleistyvät.

– Perjantaista lauantaihin tuuli on kuitenkin merialueilla heikkoa tai kohtalaista ja suunnaltaan vaihtelevaa, MTV3:n meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo.

Lauantaina illalla tuuli voimistuu pohjoisesta alkaen ja kääntyy samalla puhaltamaan pohjoisen kantilta.

– Sunnuntaina tuuli on läntisillä merialueilla jo navakkaa tai jopa kovaa.

Sateet esiintyvät viikonloppuna pääasiassa mantereen puolella.

Katso Liisa Rintaniemen kurkistus veneilysäähän:

Katsomo-video ei ole saatavilla

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.