Veripalvelun hallitus eroaa

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun hallitus eroaa. Hallitus perustelee eroaan työrauhan turvaamisella.

Veripalvelun johtaja Jukka Rautonen jätti tehtävänsä viime viikolla. Veripalvelu osti Rautosen luottokonsultilta palveluja yli 3,3 miljoonalla eurolla.

Veripalvelun hallituksen mukaan Rautonen on sopinut konsulttihankinnoista itsenäisesti. Hallituksella on kuitenkin ollut tietoa epäselvyyksistä jo pitkään. Sisäinen tarkastaja on moittinut hankintoja toistuvasti viime vuosien aikana.

Rautosen selitykset ovat kuitenkin tyydyttäneet hallitusta eikä tarkempia selvityksiä käynnistetty ennen kuin 45 minuuttia toi asian julkisuuteen syyskuussa.

(MTV3)

Katso Salla Vuorikosken juttu

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.