Veripalvelussa pulaa luovuttajista

Erityisesti A ja O-veriryhmän luovuttajia kaipaillaan Punaisen Ristin Veripalvelussa. Luovuttajia hälytetään nykyisin myös tekstiviesteillä ja sähköpostilla.

Veritilanne Punaisen Ristin Veripalvelussa on heikentynyt huomattavasti parin viime viikon aikana. Erityisesti suomalaisten yleisimmän, A-veriryhmän punasoluvalmisteista on pulaa. Myös O-ryhmän luovuttajia kaivataan näinä päivinä verenluovutukseen.

Onko into verenluovutukseen hiipumassa?

- Sitä on vaikea sanoa, onko se varsinaisesti hiipumassa. Minä näkisin asian, että kilpailemme luovuttajien vapaa-ajasta ja kun vapaa-ajan intressejä on koko ajan ihmisillä lisää ja lisää niin se ei ehkä ole kokoajan niin päällimmäisenä mielessä, Punaisen Ristin Veripalvelun johtaja Pia Westman sanoo.

Veripalvelu on jo pari vuotta hälyttänyt luovuttajia myös tekstiviesteillä ja sähköpostilla perinteisten ilmoitusten ja korttien lisäksi. Äkillisimpiin tarpeiseen käytetään edelleen puhelinsoittoa.

Vakiluovuttajalla on kokemusta veripulahälytyksestä.

- Veripalvelusta soitettiin ja kysyttiin, että missä olet. Sanoin, että tulin juuri Järvenpäähän, mutta ei tästä aja kuin puoli tuntia. Joskus saattaa tarvita itsekin, on mukavampi sitten ottaa, kun on antanut sitä, Jouni Timosaari miettii.

Veripalvelun internet-sivuilla päivitetään barometriä, josta näkyy punasoluvaraston tilanne. Tilanteen heikentymiseen reagoiminen on tuttua yli 40 vuotta verenluovuttajana urakoineelle:

- Tämä pilariesitys, jossa kerrottiin eri veriryhmien erikoisuuksista ja harvinaisuuksista ja mitä tarvitaan, mitä ei tarvita, kertoo, että O miinusveri sopii hyvin käydä viemässä taas tänään, Olli Haljo sanoo.

Oletteko itse tarvinnut verta?

- En, en koskaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.