Veronpalautukset pankkitileille tänään

Veronpalautukset maksetaan pankkitileille tänään. Jos pankkitili ei ole verottajan tiedossa, palautuksia voi odottaa aikaisintaan ensi keskiviikkona.

Tänä vuonna palautuksia saa 3,3 miljoonaa suomalaista. Yhteensä palautuksia kertyy vajaat kaksi miljardia euroa, kun edellisvuonna vastaava summa oli vajaat 1,7 miljardia euroa.

Keskimääräinen palautus on noin 600 euroa. Viime vuonna määrä oli vajaat sata euroa vähemmän.

Jäännösveroja joutuu maksamaan reilut 700 000 henkilöä. Niiden yhteismäärä on yli 1,1 miljardia euroa, ja keskimääräinen jäännösvero on runsaat 1600 euroa. Veromätkyjen ensimmäisen erän maksupäivä oli tiistaina.

Verohallinnon mukaan yksityisille henkilöille määrättiin viime vuodelta ansio- ja pääomatuloveroa yhteensä reilut 25 miljardia euroa. Lisäystä edelliseen vuoteen verrattuna tuli viisi prosenttia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.