Veroprofessori suosittelee muutoksia pääomatulojen verotukseen

Pääomatulojen verotusta voisi muuttaa progressiiviseen suuntaan, ehdottaa veroprofessori. Finanssioikeuden professori Esko Linnakangas Helsingin yliopistosta tarjoaa harkittavaksi järjestelmää, jossa pääomatuloille olisi oma verotaulukkonsa.

- Esimerkiksi johonkin pieneen euromäärään asti pääomatulot olisivat verovapaita, minkä jälkeen niitä verotettaisiin vaikkapa nykyisellä 28 prosentilla. Kaikkein korkeimmassa pääomatuloluokassa prosentti voisi olla nykyistä hieman suurempi, Linnakangas kirjoittaa yliopiston nettisivuilla.

Linnakankaan mielestä tämä järjestelmä ottaisi paremmin huomioon veronmaksajan maksukyvyn.

- Tuntuu oikeudenmukaiselta ja varsin yleisesti hyväksytyltä, että muutaman miljoonan pääomatuloilla prosenttiluku olisi suurempi kuin kaikille sama. Silloin on maksukykyä enemmän kuin ihan pienituloisella, Linnakangas sanoo.

Hänen mielestään voitaisiin harkita myös mallia, jossa kunnat pääsisivät verottamaan tietyn rajan ylittäviä pääomatuloja. Nyt pääomatulot ovat kokonaan kunnallisen verotuksen ulkopuolella.

Linnakangas ei sen sijaan pidä realistisena sitä, että pääomatulot lisättäisiin progressiivisesti verotettavien ansiotulojen päälle.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.