Verotarkastus käräytti yli 60 ravintolayrityksen anniskeluluvat

Verohallinnon ravintola-alan tehotarkastuksessa on havaittu ongelmia lukuisten ravintoloiden veronmaksussa tai kirjanpidossa. Yhteensä 62 yritykseltä on peruutettu anniskelulupa joko pysyvästi tai määräajaksi.

Verotarkastus aloitti ravintolaprojektinsa viime vuonna. Tähän mennessä ongelmia on havaittu noin kahdessa kolmasosassa tarkastetuista yrityksistä.

Aluehallintovirasto on peruuttanut anniskelulupia muun muassa ravintoloilta, joissa on paljastunut alkoholijuomien laajaa myyntiä kassan ohi.

Epäilyt veronkierrosta ravintola-alalla näkyvät myös kansalaisilta tulleiden vihjeiden määrässä. Yrityksiä koskevista verovilppivihjeistä suurin osa, eli reilut 14 prosenttia, koskee juuri ravintola-alaa. Kaikki vihjetiedot käydään läpi, ja osaa on hyödynnetty ravintolaprojektin tarkastuksissa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.