TV-Opas

Verottaja syynää nyt myös talkooväkeä rakennustyömailla

Verohallinnon ylitarkastaja Sari Wulffin mukaan yritysten ja yhteistöjen on ilmoitettava rakennustyötä tehneiden talkoolaisten nimet heinäkuun jälkeen.

– Yritysten ja yhteisöjen on ilmoitettava jokaisen talkoolaisen nimi verottajalle, kun kyse on yhteisellä työmaalla työskentelevistä henkilöistä, esimerkiksi urheiluseuran jäähallihankkeesta. Samalla ilmoitetaan esimerkiksi, että putkiliike x:lle on maksettu 5600 euroa, opastaa Wulff.

Ilmoitusvelvollisuus koskee vain 1. heinäkuuta 2014 jälkeen tehtyjä töitä, vaikka rakennustyöt olivat käynnistyneet aiemmin.

Tämä uudistus on osa verottajan tehostettua valvontaa, jolla pyritään puuttumaan harmaaseen työhön. Rakennusyritysten pitää raportoida työtekijöidensä nimet ja urakoitsijoille maksetut suoritukset heinäkuun jälkeen kuukausittain verottajalle.

Tiukennuksia myös omakotirakentajille

– Samanlainen ilmoitusvelvollisuus koskee myös heinäkuun jälkeen kaikkia omakotitalorakentajia, mutta verottaja ei vaadi talkoolaisten nimien ilmoittamista. Jos koko talo on rakennettu omalla, naapurin tai sukulaisten voimin, niin silloin riittää, että kertoo sähköisessä ilmoituksessaan verottajalle, että "ei maksettuja suorituksia," tarkentaa Wulff.

Alunperin verohallinnossa oli mietitty, että omakotitalorakentajienkin pitäisi kertoa jokaisen talkoolaisen nimi. Tästä kuitenkin luovuttiin.

– Tottakai hälytyskellot soivat meillä, jos esimerkiksi 300 neliön uudisrakennuskohteessa ei ole ilmoitettu esimerkiksi sähkö-tai putkitöitä tehneitä yrityksiä ja heille maksettuja suorituksia ollenkaan.

Wulffin mukaan ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia rakennusluvallisia hankkeita kuten esimerkiksi parvekelasituksia tai korjaustöitä.

Ilmoitus verottajalle tulee tehdä ennen lopputarkastusta joko sähköisesti tai paperilomakkeella. Verohallinnolta saa tämän jälkeen todistuksen siitä, että on täyttänyt tiedonantovelvollisuuden. Todistus esitetään kunnan rakennustarkastajalle lopputarkastuksen yhteydessä. Jos tätä ei ole esittää, tarkastaja ilmoittaa laiminlyönnistä verottajalle.

Laiminlyöntimaksu voi olla aluksi satoja euroja

Ylitarkastaja Sari Wulffin mukaan  verohallinto tulee suhtautumaan ohjaavalla kädellä mahdollisiin laiminlyönteihin eikä luvassa ole isoja maksuja.

– Olemme ajatelleet, että menettelyn alkuvaiheessa ohjaamme toimimaan asiakkaita oikein. Jos laiminlyöntimaksuja määrättäisiin, ne olisivat korkeintaan sataisia, kun tiedonkulku asiasta on vielä huonoa. Olemme toivoneet kunnilta, että rakennusluvan yhteydessä kerrottaisiin hakijoille ilmoitusvelvollisuudesta, toteaa Wulff.

Laiminlyöntimaksu olisi yrityksille, yhteisöille tai tavalliselle ihmiselle normaalisti vähäisissä rikkomuksissa jopa 2000 euroa. Törkeissä tapauksissa maksua voi olla 15 000 euroa yhdestä rikkomuksesta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.