Vesibussi sai pohjakosketuksen Helsingin edustalla – kippari pelasti aluksensa

Vesibussi on saanut pohjakosketuksen Helsingin edustalla Villingin pohjoispuolella, kertoo merivartiosto Twitter-tilillään.

Alus kärsi vahinkoja ja sai vuodon. Kyydissä olleilla henkilöillä on kuitenkin tviitin mukaan "kaikki ok".  

Villinki on saari Santahaminan itäpuolella.  

Merivartioston mukaan alus oli saaristokierroksella ja vesibussin kyydissä 6 henkilöä.

Alus ajoi itse pohjakosketuksen jälkeen Iso Iiluoto nimisen saaren rantaan ja sai matkustajat maihin ja vesibussi kiinnittyi laituriin koko ajan vuotaen.

Paikalle hälytettiin yksikkö vapaaehtoisilta meripelastajilta Matosaaren tukikohdasta ja partiovene VL Turvalta.

Pelastusyksiköt saivat tyhjennyspumpuilla ja vuotomatolla aluksen vuodon hallintaan. Merivartiosto tutkii tapahtunutta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.