Vesien saastekuorma pienenee hitaasti

Vesiin valuvaa saastekuormaa ei ole saatu kuriin. Kuormitus on vähentynyt odotettua hitaammin ja etenkin hajakuormitus on valuttanut vesiin ennakoitua runsaammin saasteita.

Vesiensuojelulle vuoteen 2005 perustettu tavoiteohjelma antoi tänään väliraportin, josta kuormituksen hidas lasku käy ilmi. 1990-luvun loppuun mennessä vesien saastemäärät ovat tosin laskeneet, mutta maaliin ei kunnialla päästä ilman lisäsuojelua.

- Valtioneuvoston tavoitteena on rehevöitymisen ehkäisy vuoteen 2005. Tarkoituksena on, että Itämeren ja sisämaan pintavesien tila ei enää huonone ihmisen toimien seurauksena ja että vesien tila paranee, raportista selviää.

Suurin osa vesistön typpi- ja fosforikuormasta tulee pelloilta. Peltoviljelyn päästöt eivät maatalousvaltaisilla valuma-alueilla ole lainkaan vähentyneet, vaan järviin, mereen ja jokiin huuhtoutuu pikemminkin entistä enemmän saasteita. Mittausten mukaan ongelma koskee varsinkin Saaristomeren kuntia.

Ympäristöministeriön vetämässä vesiensuojeluohjelmassa halutaan supistaa typpikuormaa noin 40 prosenttia ja fosforikuormitusta 45 prosenttia 90-luvun alun tasosta. Parhaiten on onnistuttu teollisuudesta ja yhdyskunnasta peräisin olevan kuorman vähentämisessä. Kärjessä komeilee kalankasvatus, jossa vuoden 2005 tavoitteet on jo saavutettu.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.