Vesijohtovesi keitettävä Jämsässä

Vesijohtovesi on keitettävä ennen käyttöä osassa Jämsän Hallin taajamaa. Jämsän Vesi antoi lauantaina toistaiseksi voimassa olevan vedenkeittokehotuksen, joka koskee Suinulan ja Pihlaiston alueita Hallissa.

Vesihuollon liikelaitos Jämsän Veden mukaan Hallin ylävesisäiliöstä perjantaina otetuissa näytteissä havaittiin kolibakteereja. Niiden päätymistä veteen selvitetään.

Vesijohtovettä on Suinulassa ja Pihlaistossa keitettävä kahdesta kolmeen minuuttia, ennen kuin sitä voi juoda tai käyttää ruoanlaittoon. Kypsentämättömien tuotteiden, esimerkiksi salaattien, huuhteluun ei myöskään tule käyttää keittämätöntä vettä.

Keittokehotuksen piirissä olevalla alueella on parisataa kotitaloutta. Kehotuksen purkamisesta tiedotetaan erikseen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.