Vesterisen virastapidättäminen jatkuu

Merenkulkulaitoksen pääjohtajan Kyösti Vesterisen hyllytys jatkuu toistaiseksi.

Merenkulkulaitoksen pääjohtajan Kyösti Vesterisen virastapidättäminen jatkuu toistaiseksi, ilmoittaa Liikenne- ja viestintäministeriö.

Vesterinen on ollut virastaan pidätettynä merenkulkulaitoksen lahjustutkimusten ja oikeudenkäynnin ajan. Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kaikki lahjussyytteet Vesterisen osalta. Juttu käsitellään seuraavaksi hovioikeudessa.

Vesterinen: Käsittely kohtuuttoman pitkä

Vesterinen sanoo rikostutkinnan ja hyllytyksen kestäneen jo niin kauan, että se tuntuu kohtuuttomalta. Hän ei halua ottaa sen kummemmin kantaa liikenne- ja viestintäministeriön päätöksen jatkaa virastapidättämistä, mutta toteaa, että vaihtoehtokin oli olemassa.

- Jutun käsittelyyn on kulunut jo niin pitkä aika, että eihän se kohtuulliselta tunnu. Käräjäoikeus on kuitenkin hylännyt syytteeni, Vesterinen sanoo.

Hän toivoo ministeri Kimmo Sasin tavoin, että hovioikeus antaisi lahjusjutussa ratkaisun mahdollisimman pian. Vesterinen on tyytyväinen siihen, että Sasikin sanoo asian pitkän käsittelyajan olleen syytettyjen kannalta kohtuuttoman.

Lahjusjuttu on menossa hovioikeuteen, sillä valtionsyyttäjä Ritva Sahavirta on ilmoittanut aikovansa valittaa Helsingin käräjäoikeuden päätöksestä. Sahavirta jätti tyytymättömyyden ilmoituksensa käräjäoikeuteen tänään.

- Asian eteneminen näyttää seuraavan syyttäjän ratkaisuja. Minulla ei ole syytä valittaa käräjäoikeuden tuomiosta. Syyttäjä tekee niin kuin parhaaksi katsoo, käräjäoikeus on antanut oman ratkaisunsa, Vesterinen tuumaa.

Vesterinen on ollut lahjusepäilyjen takia pidätettynä virastaan jo maaliskuusta 2000 lähtien eli yli kaksi ja puoli vuotta. Tältä ajalta hänelle on maksettu puolta palkkaa, ja ministeriön päätöksen perusteella tilanne jatkuu samanlaisena. Vesterinen sanoo, ettei ole vielä uhrannut ajatuksia mahdollisille korvauksille menetetystä palkasta ja muista vahingoista, jos syytteet hylätään lopullisesti. Hän ei muutenkaan halua kommentoida lahjusjupakkaa liiemmälti niin kauan kuin prosessi on vielä vireillä.

- Aikanaan voi sitten kommentoida enemmän, Vesterinen kuittaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.