Victoria ja Daniel hyvästelivät turkulaiset

Victoria ja Daniel olivat erittäin tyytyväisiä vierailuunsa Suomessa, kertoo Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell, joka oli lentokentällä saattamassa kuninkaallista paria kotimatkalle. Kruununprinsessa antoikin ymmärtää, että visiitti ei jäisi viimeiseksi Turun vierailuksi.

Myös kaupungin johto oli vierailuun tyytyväinen.

– Ne Itämereen liittyvät hankkeet, missä Turun kaupunki on mukana, saavat vierailusta uutta puhtia, Randell sanoo.

Victorian ja Danielin vierailu tekee varmasti hyvää myös Turun kulttuuripääkaupunkivuodelle.

Vierailun onnistumisen puolesta puhuu myös se valtava ihmismäärä, jonka nuori pari keräsi Turun toreille.

Victoria ja Daniel nousivat punaiselta matolta koneeseen ja vilkuttivat vielä viimeisen kerran ennen lähtöään. Kuninkaallisen parin kone lähti kohti Tukholmaa aikataulussa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.