VIDEO: Helsingin viimeisessä mäkihyppyrissä kesäkauden avaus

Helsingin Herttoniemessä järjestettiin tänään mäkihypyn kesäkauden 2015 avauskilpailu. Sarjoja oli alle 11-vuotiaista yli 60-vuotiaisiin veteraaneihin.

Herttoniemen mäki on Helsingin viimeinen käyttökunnossa oleva mäkihyppyri, enimmillään Helsingissäkin on ollut jopa 20 mäkeä.

Herttoniemessä on kaikkiaan kolme hyppyriä, K15-, K22- ja K46-mäet. Pienimmän ja isoimman mäen mäkiennätykset on olympiavoittaja Toni Niemisen nimissä.

Herttoniemen mäissä hypätään neljänä päivänä viikossa, mutta harrastajamäärät niin Helsingissä kuin muuallakin Suomessa ovat kovassa laskussa.

Laji pyörii paljolti aktiivisten ihmisten varassa, ammattivalmentajista on Suomessa huutava pula.

Herttoniemen mäen todellinen grand old man on veteraanien moninkertainen maailmanmestari Aarne Kuisma. Tuhansia hyppyjä mäestä tehnyt Kuisma huolehtii siitä, että mäet pysyvät hyvässä kunnossa ympäri vuoden.

Kuisma on huolissaan lajin tulevaisuudesta. Hän haluaisi Herttoniemeen vielä yhden isomman hyppyrin, mutta pelkona pikemminkin on, että nykyisetkin laitetaan hyppykieltoon.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.