Video: Kokoomuksen Lepomäki: Ansiosidonnaista uudistettava ja yleissitovuus pois

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki kritisoi kovin sanoin hyvinvointivaltion tulonsiirtoja ja työllisyyden hoitoa.

Lepomäki sanoo MTV Uutisten erikoishaastattelussa, että 70 prosenttia tulonsiirroista kohdistuu keskiluokalta keskiluokalle.

– Se ei ole mitään köyhien auttamista.

Ansiosidonnainen työttömyysturva on tästä Lepomäen mukaan hyvä esimerkki.

– Sillä ei auteta ketään syrjäytynyttä pois ongelmista. Jos esimerkiksi 35-vuotias diplomi-insinööri saa potkut Nokialta, hänellä on mahdollisuus olla kotona jopa kaksi vuotta ilman, että hänen nettopalkkansa oleellisesti laskee.

Lepomäki sanoo, että julkista taloutta on pakko sopeuttaa. Ja sopeuttaminen olisi hyvä aloittaa hyvätuloisempien etuuksista. Toisessa vaakakupissa ovat ne, jotka eivät välttämättä edes pysty itse työllistymään.

Lepomäki sanoo haastattelussa, että nykytilanteessa olisi luotettava ihmisten omaan kykyyn ja haluun työllistyä sen sijaan, että pidetään yllä järjestelmää, joka sisältää esimerkiksi kannustinloukkuja.

Lepomäki myös arvostelee työehtosopimusten yleissitovuutta. Hänen mukaansa yleissitovuudesta tulisi luopua.

– Yleinen harhaluulo tuntuu olevan se, että yleissitovuus suojelisi pieniä ihmisiä. Päinvastoin. Yleissitovuus suojelee suuria yrityksiä, Lepomäki sanoo.

Otsikkoa korjattu 5.4. klo 17:40: Lepomäki ei halua ansiosidonnaista pois, vaan haluaa sitä uudistettavan. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.