Video: Korkeasaaren karhut ottivat varaslähdön kevääseen

Korkeasaaren eläintarhan 10- ja 15-vuotiaat ruskeakarhut Yulia ja Sofia ovat heränneet talviuniltaan kuukauden normaalia aikaisemmin. Näin siitäkin huolimatta, että karhut kellahtivat unilleen marraskuun alussa kuten aiempinakin vuosina. 

– Syytä karhujen aikaiselle heräämiselle ei tiedetä. Ehkä viime aikojen leuto sää on vaikuttanut asiaan, arvioi Korkeasaaren eläintarhan kuraattori Kristina Renqvist.

Karhut ilmoittivat heräämisestään kolistelemalla ulkotarhan luukkua. Nuorempi karhu lähti hetken säätä nuuhkittuaan kirmaamaan ympäri lumista tarhaa. Emo mietti hetken, mutta pennun lumileikit houkuttelivat senkin ulos. 

Eläintenhoitajat eivät usko, että karhut menevät enää takaisin talviunille, vaikka käyvätkin todennäköisesti torkkumassa talvipesässään.

– Eläintarhan kävijöillä on suuri mahdollisuus nähdä ulkoilevat karhut, jos vain malttavat hetken odottaa. Karhulinnan ylätasanne on vielä kiinni, mutta alakerran ikkunasta Yulian ja Sofian puuhia on hyvä seurata, kertoo kuraattori Renqvist.


Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.