Mainos

Video: Näin hallituksen uusi ilmastostrategia vaikuttaa käytännössä

Suomen hallitus kertoi eilen, mikä on Suomen ilmastostrategia. MTV Uutiset kokosi yhteen sen, mitä tavoitteista nyt tiedetään.

Suurimmat päästövähennystavoitteet kohdistuvat liikenteeseen. Jos hallituksen kaavailut pitävät paikkansa, pitäisi Suomen kaduilla huristella vuonna 2030 jo 250 000 sähköautoa ja 50 000 kaasuautoa.

Luku on hurja, sillä vuodenvaihteessa Suomen yli kolmesta miljoonasta autosta hieman yli 600 oli sähköautoja. Se, minkälaisten kannustimien avulla tähän päästään, jäi vielä auki. Tarvittavista tukitoimista päätetään ensi keväänä.

Lisää uusiutuvaa energiaa

Uusiutuvan energian osuus energiankulutuksesta on tarkoitus nostaa yli 50 prosenttiin. Tärkein uusiutuvan energian lähde on puu. Myös tuuli ja aurinkoenergiaa lisätään.

Samalla käyttöön otetaan uusi tarjouskilpailuun perustuva tukimalli ja nykyisestä tuulivoiman syöttötariffista luovutaan.

Tuulivoiman tulevaisuuden suhteen epävarmuutta lisää se, että tuulivoiman ympäristö- ja terveyshaitoista tehdään selvitys.

Kansalaisiakin kannustetaan lisäämään kodeissaan uusiutuvan energian käyttöä, mutta uusia tukia siihen ei ainakaan heti ole luvassa.

Kivihiilestä luovutaan

Kivihiilen käytöstä energiantuotannossa luovutaan kokonaan vuoteen 2030 mennessä. Tällä hetkellä kivihiilen osuus on kahdeksan prosenttia.

Vaikka muuten fossiilisista polttoaineista pyritään eroon, turpeen käyttö jatkuu edelleen.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.