VIDEO: Tästä tulee hyvä mieli – eläinvauvat hurmaavat Korkeasaaressa

Korkeasaaressa on saatu alkuvuodesta iloita useista perhetapahtumista. MTV Uutiset kävi kuvaamassa vähän aikaa sitten syntynyttä suloista jälkikasvua.

Korkeasaaren kengurut ovat saaneet kahdeksan poikasta, joista vanhimmat syntyivät vuodenvaihteessa. Miluille (kiinalaisille hirvieläimille) syntyi puolestaan huhtikuun puolivälissä kaksi vasaa.

Mongolian villihevosten vasa on puolestaan noin viikon vanha ja afrikkalaisten jyrsijäeläinten gundien yhteisö täydentyi eilen kahdella, noin pingispallon kokoisella poikasella.

Söpöön jälkikasvuun pääsee tutustumaan katsomalla yllä olevan videon.

Myös muiden eläinlajien ryhmät täydentyvät pian. Jälkikasvua on tulossa kohta mm. tunturipöllölle, kuhertajagaselleille, metsäpeuroille, vuohille ja pienille marmoset-apinoille.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.