Vielä riittää vähän lämpöä — viikko alkaa paikoin yli 20 asteessa

Viikko alkaa Suomessa melko lämpimissä merkeissä. Maanantaina sää on aurinkoista, poutaista ja lämmintä suuressa osassa maata.

Lännessä päivälämpötila jopa yli 20 asteeseen, muun muassa Vaasassa ja Seinäjoella mittari kivunnee noin 21 asteen tuntumaan.

Myös idässä ja pohjoisessa ylletään 16 ja 20 asteen välille. Pilvisemmässä ja sateisemmassa Lapissa päivälämpötila on 12 –16 astetta.

Tiistaina etelätuuli voimistuu ja maan länsiosaan saapuu vesisadealue lännestä. Idässä ja pohjoisessa on vielä päivällä poutaista ja lämmintä. Lännen sateet liikkuvat illan ja yön kuluessa maan yli itään samalla heiketen.

Keskiviikkona länsirannikolle saapuu uusi sadealue, maan itä- ja pohjoisosassa päivä on poutainen ja osin aurinkoinen.

(MTV3 - Foreca)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.