Viestinnän Keskusliiton toimitusjohtaja irtisanoutui

Viestinnän Keskusliiton toimitusjohtaja Jukka Viitasaari on irtisanoutunut tehtävästään. Hänet valittiin tehtävään vasta vuosi sitten. 

– Minusta tuntui, että olen liian optimistinen ja positiivinen henkilö tähän tehtävään, Jukka Viitasaari perusteli ratkaisuaan STT:lle. Hän on aiemmin toiminut ohjelmistoalalla ja digimedian parissa. Lähtöpäätös syntyi hänen mukaansa hyvässä yhteisymmärryksessä. 

Viitasaari aikoo jatkossa panostaa digitaaliteknologiaan perustuvien palvelujen kehittämiseen yrittäjäpohjalta. 

– Näen media-alalla paljon mahdollisuuksia, joita tulisi rohkeasti hyödyntää ja hakea kasvua ja kansainvälistymistä.  
Hyvinä esimerkkeinä Viitasaari mainitsee Alma Median ja Kurikka-lehden, joka on satsannut vahvaan "ultrapaikallisuuteen".  

Viestinnän Keskusliiton vt. toimitusjohtajana toimii nyt Sanomalehtien Liiton liittojohtaja Jukka Holmberg, joka hoiti tehtävää myös ennen Viitasaaren aloittamista. 

Viestinnän Keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi sanoo, ettei uuden toimitusjohtajan valintaa kiirehditä, vaan Holmberg hoitaa tehtävää toistaiseksi oman toimensa ohella.  

Viestinnän Keskusliitto on yksityisten mediayritysten edunvalvoja, jonka jäseniä ovat Aikakauslehtien liitto, Graafinen Teollisuus, Sanomalehtien Liitto ja Suomen Kustannusyhdistys.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.