Viestintäministeri on koko kansan Loton kannalla

Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd.) haluaa Loton ja Jokerin arvonnat näkyviin kaikille suomalaisille entiseen malliin.

Kiuru kertoo ministeriön tiedotteessa, ettei Viestintäviraston linjaus saa uhata jokamiehen ja -naisen Loton näkyvyyttä tv-ruuduissa sen ollessa tärkeä osa suomalaista kulttuuriperinnettä.

– Toivon, että Veikkaus, Yle ja mahdollisesti myös muut tv-toimijat etsivät viipymättä nykyisen tv- ja radiolain mukaisen ratkaisun jolla huolehditaan siitä, että Loton ja Jokerin arvonnat näkyvät edelleen kaikille, Kiuru painottaa

Viestintävirastolle syntyi uuden Yle-lain myötä tehtävä valvoa Ylen sponsoroitujen ohjelmien kieltoa. Nyt tehty linjaus on sinällään selkeä ja sen mukaan on elettävä, eli nykyisen kaltaisen sponsoroidun ohjelman lähettäminen on kiellettyä kaikkien tv-toimijoiden osalta, Kiuru toteaa.

Viestintäviraston eilinen päätös tulee lopettamaan Veikkauksen rahapeliarvontaohjelmat nykyisessä muodossaan Ylen kanavilta. Kiuru pitää tärkeänä, että arvonnat näkyvät vapaasti katseltavissa olevilla kanavilla, kuitenkin toivon tv- ja radiolain puitteissa.

Kiuru uskoo, että Viestintävirasto voi auttaa ratkaisun syntymistä valvovan viranomaisen ominaisuudessa.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.