Viestintävirasto asetti multikopterin myyntikieltoon – taustalla säteilyteho

Viestintävirasto asetti heinäkuun lopussa DJI Inspire 1-mallin multikopterin myyntikieltoon. Kyseessä on radio-ohjattava helikopteri, jollaisia on käytössä Suomessa satoja kappaleita ilmailuharrastajilla ja kuvaajilla.

Päätös myyntikieltoon asettamisesta tehtiin osaan Euroopan laajuista testauskampanjaa, jossa neljän eri kopterin ominaisuuksia testattiin. Testissä löydettyjen merkittävien puutteiden takia kolme malleista on nyt asetettu tilapäiseen myyntikieltoon asioiden selvittämisen ajaksi. Yksi malleista ei ole enää myynnissä Suomessa.

Viestintäviraston radiotarkastusasiantuntija Milla Kuokkasen mukaan DJI Inspire 1-mallin kopterin tuotepaketista löytyi testeissä kahdenlaista vikaa. Laitteiston säteilyteho ylitti asetetun standardin raja-arvon, myös kauko-ohjaimen harhalähetteiden taso oli liian suuri.

– Käytännössä siis laitteen lähetin lähettää suuremmalla teholla kuin on tarkoitettu ja silloin asiaan liittyy riski, että laite häiritsee muita radiolaitteiden käyttäjiä alueella, Kuokkanen kertoo.

Kyseinen malli on nyt tarkempien selvitysten ajaksi asetettu tilapäiseen myyntikieltoon, mutta Kuokkasen mukaan laitteen omistajat saavat vielä sitä lennättää.

– Myyntikielto on nyt tilapäinen ja kuulemme seuraavaksi maahantuojia. Selvitysten edistyessä myöhemmin tehdään sitten tarkempia päätöksiä asiasta, Kuokkanen sanoo

Kopterin oheislaitteita saa kuitenkin yhä myydä, sillä tilapäinen myyntikielto koskee vain kopterin, kauko-ohjaimen ja kameraosan muodostamaa laitekokonaisuutta

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.