Vihaisille äideille tuli mitta täyteen: Koulujen homeongelmista ei saa tietoa ja vanhempia syyllistetään

Ryhmä vihaisia äitejä on järjestänyt tänään Helsingissä mielenosoituksen terveen sisäilman ja lasten oikeuksien puolesta.

Ryhmän mukaan lapset sairastuvat yhä pahemmin sisäilmasairaissa päiväkodeissa ja kouluissa, mutta kaikki vanhemmat eivät uskalla vaatia puhtaita tiloja tai eivät ymmärrä tilanteen vakavuutta.

Ryhmän mielestä lasten ja nuorten sisäilmasairauksiin ei puututa tarpeeksi tehokkaasti, eivätkä vanhemmat saa tarpeeksi tietoa päiväkotien ja koulujen terveysriskeistä.

– Haluamme tuoda näiden lasten tilanne ja kohtalot esille Suomen päättäjille ja kunnille, että lapset saisivat oikeanlaista apua, kertoo Annamari Karhu.

On arvioitu, että Suomessa kaikkiaan 600 000–800 000 ihmistä altistuu päivittäin kosteus- ja homevaurioille.

Kouluista vähintään joka neljännessä arvioidaan olevan kosteus- ja homeongelmia.

– Se mikä minusta on järkyttävää on se, että kukaan ei tilastoi sitä, kuinka paljon näitä sairastuneita lapsia on, toteaa Karhu. 

Hengitysliiton mukaan valtio on vetäytynyt vastuustaan mittavan ongelman korjaamisessa.

– Hometalkoot on lopetettu, hallituksen kärkihankkeissa ollut rakennusterveysohjelma ei saanut ollenkaan rahaa, ja korjausavustukset on lopetettu. Tuntuu, että valtio yrittää nyt vetäytyä siitä vastuusta, mikä sille kuuluisi tämän tason ongelman hoitamisessa, kritisoi Hengitysliiton sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Katri Nokela.

Vihaisten äitien mukaan sisäilmasairauksista on vaikea puhua julkisuudessa, koska lasten kärsimyksiä ei haluta lisätä.

Äitien mielestä lapsia ei aina käsitellä homemyrkyistä kärsivinä potilaina, vaan oireita psykologisoidaan. Lapsia ja heidän vanhempiaan jopa epäillään ja syyllistetään.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.